Metsälintu

perjantai 19. joulukuuta 2014

Mutalinturetkellä


Ensimmäinen aamu Irlannissa valkeni sateisena ja tuulisena, kuinkas muutenkaan. Päätimme kuitenkin uhmata räkäkeliä ja lähteä bongausretkelle Dublinin pohjoispuolelle. Tavoite-laji oli keltajalkaviklo, ja löytyihän se kaiken mudan keskeltä pienen pähkäilyn jälkeen.



Tämän näköinen polku johti piilokojuun. Suomessa tämmöiselle paikalle olisi rakennettu vankat pitkokset, mutta Irlannissa luistellaan mielummin mudassa ja hevosenkakassa.


Owen spottasi keltajalkaviklon melkein saman tien piilokojuun päästyämme.


Siinä se kipittää.


Paikka oli ääriään myöten täynnä sorsia ja kahlaajia.


Vähintään viiden tuhannen kapustarinnan parvi pörräsi lahdella.



Aurinkokin näyttäytyi lopuksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti