Kotijuttuja

Joka kerta kun kävelen näiden ohi on pakko nuuhkaista. Kevät!

Tein kaljamausteleipää. Namskis.

Aktiivista graduilua...

Ihana ihana ihana uusi lamppu! Tämän talven paras ostos oli kuitenkin kirpparilta löytynyt Joutsenen untuvatukki (ehkä 80-luvulta?) kokoa XXL. Hinta 30 €! Takki oli ihan priima-kunnossa, ei tahran tahraa, toimiva vetoketju ja överilämmin. Nyt vaan odottelen pakkasia, että pääsen sukeltamaan sen syvyyksiin ja hurisemaan siellä tyytyväisenä.

Meidän koti on vaan niin kaunis! Aina kun astuu sisään tulee sellainen lämmin ja turvallinen olo. Olen hulluna väreihin (ei varmaan jäänyt keneltäkään huomaamatta) ja ne piristävät niin paljon kaiken tuon harmaan loskan keskellä.

Olen viime aikoina metsästänyt sohvaa, apteekkarin lipastoa ja parvekekalusteita Torista, mutta ei ole vielä tärpännyt. Onneksi noiden kalusteiden kanssa ei ole mikään kiire ja niiden metsästäminen on suorastaan jännittävää.

Liesjärven sydämessä

on hiljaista, välillä liiankin hiljaista

löytyy paljon vanhaa, kaunista metikköä, vaan pohjantikka pysyi piilossa

oli pyyn jälkiä lumessa ja sitten tämä sulka

välillä suorastaan hätkähdin, kun katsoin ylös

paitsi pyyn jälkiä löytyi myös metsäjäniksen, ketun, hirven, päästäisen, myyrän, kärpän, lumikon, oravan ja ihmisen jälkiä. 

karvahattuinen kultakin sieltä löytyi

Herra Lehtari

Perjantaiyönä astuimme mökistä ulos säkkipimeään yöhön. Järven toisella puolella kaahasi auto, koira raksutti parin kilometrin päässä ja naapurin pihalta kuului vähän väliä viiltävää (ja pelottavaa) ääntä. Nostin kädet huulille ja aloin huhuilla lehtopöllölle: Huuuuuuh Huh Huuhuhuuhuhuuuuuuu! Huhuilin monta kertaa, mutta metsä pysyi hiljaisena. Parinkymmenen minuutin päästä olimme jo menossa takaisin sisälle, kun kuusikosta kajahti vastaus: Huuuuuuh Huh Huuhuhuuhuhuuuuuuu??!! Pöllö oli saapunut puolustamaan reviiriään. Siinä sitten vähän aikaan juttelimme ja pääsimme taskulampun valossakin ihailemaan Herra Lehtaria. Ei minusta kuitenkaan ollut vastustamaan reviirin haltijaa, joten annoin metsän kingin voittaa ja hiljenin. Pöllö ymmärsi nopeasti voittaneensa kisan ja palasi äänettömästi pimeään metsään. 

Siinä oli meidän viikonlopun hienoin hetki. Alla on kännykällä otettu ääninäyte Herra Huusta ja Neiti Hannasta.

Seuraava aamu valkeni upeana. Aurinko näyttäytyi noin kahden minuutin ajan, sen jälkeen se pysyi visusti piilossa koko viikonlopun. 

Mittasimme Owenin kanssa jään syvyyden kairalla: 15 cm. Sen jälkeen ei enää pelottanut kävellä jäällä. Owen innostui kairaamisesta niin paljon, että kävi vielä tekemässä kaksi muuta reikää ihan vaan på skoj.

Pihabongauksessa havaitsimme 14 lajia. Aamulla laulanut pyy ja iltapäivällä näyttäytyneet neljä harmaapäätikkaa (yllä yksi niistä) eivät tietenkään halunneet tulla havaituksi bongauksen aikana.

Olen viime aikoina vetänyt museolla Jälkilaboratorio-nimistä opastuskierrosta. Oli hauskaa hyödyntää taitoja metsässä. Yritin kovasti löytää ilveksen ja suden jälkiä, mutta tällä kertaa piti tyytyä kissaan.

Illalla saunottiin ja heitettiin halpaa kaljaa ja pihkaa kiukaaseen. Jälkiruoaksi vielä juhannuskoivun tuoksua. Oli kyllä aikamoiset odöörit. :D Vielä paremmat tuoksut saatiin keittiöstä, kun paistoin nämä herkulliset leipäset pannulla. Owen oli ihan myyty: Mmmmmm, nam, nam, Hanna, nam, nam, you have to make these again!

Näissä leipäsissä oli jotakin erikoista. En tiedä oliko se pitkä nostatusaika, täysjyvävehnäjauhot vai basilika, mutta näitä kannattaa ehdottomasti kokeilla.

HANNAN MÖKKIPANNULEIPÄSET

5 dl n. 42 asteista maitoa
2 tl suolaa
1 rkl sokeria
1 ps kuivahiivaa
75 g sulatettua voita
puska silputtua basilikaa
"sopivasti" jauhoja ;)
(kaurahiutaleita pinnalle)

- Sekoita suola, sokeri ja kuivahiiva lämpimään maitoon.
- Lisää basilika ja jauhoja pikku hiljaa
- Kun taikina on melkein kiinteää, lisää rasva. Alusta sitten loppuun.
- Jätä kohoamaan lämpimään paikkaan reiluksi tunniksi.
- Vaivaa taikinasta ilmat pihalle ja leivo leipäsiä (lisää halutessasi kaurahiutaleita pinnalle, hiutaleet estävät leipäsiä tarttumasta alustaan). Kohota toinen tunti (tässä välissä kävimme saunomassa).
- Paista keskilämmöllä useita minuutteja molemmin puolin. Nauti oikean voin kanssa.

Mökillä

Ajoimme mökille kauniissa lumipyryssä. Takana raskas viikko, edessä rauhallinen viikonloppu hiljaisuudessa. Edessä oli myös mökki, jonka sisälämpötila oli - 6 astetta. Brrrrr.

Perjantai-iltaan kuului lasillinen tämänhetkistä lemppariviiniä: espanjalaista luomu-Langiaa. Sitä kun hörppäsee, niin on kuin kävelisi synkässä kuusimetsässä. Sellaisessa, jossa on huumaava neulasten tuoksu ja peikot lymyilevät sammalmättäiden takana. En voi kuin suositella.

Huomenna nukutaan pitkään, pihabongataan, tehdään retki lähimaastoon ja lämmitetään sauna. On jotenkin niin ihanan seesteinen ja rauhallinen olo.

Punahelmainen mököttäjä

Joskus sitä nousee ylös väärällä jalalla ja sitten ei oikein mikään tahdo onnistua. Yleensä nämä päivät ovat minun kohdallani sunnuntaita, eikä tämäkään sunnuntai ollut poikkeus. Kaikki alkoi mennä huonosti jo yöllä. Näin unta, että olin opastamassa museolla aikuisryhmää Suomen luonto-näyttelyssä. Museo oli kuitenkin remontissa enkä löytänyt oikeaa näyttelyä vaan salakäytävän, joka johti meidät 1400-luvulle, satulinnan pihalle. Minä siinä yritin selitellä, että en oikein osaa opastaa linnoista, näkeekö kukaan missään suomalaisia eläimiä, joista voisin kertoa? No ei kukaan nähnyt, vaan kaikki lähtivät tylsistyneinä linnan sisään, mistä löytyi jättimäinen ostoskeskus. Yritin koota ryhmää kasaan, mutta kaikki olivat hävinneet kauppoihin. Sitten huomasin takanani verenhimoisen peikkozombi-armeijan ja lähdin juoksemaan takaisin salakäytävää pitkin museoon... Ja pling, minä herään ahdistuneena ja väsyneenä ja ajatellen, että olenpas huono opas, kun tuolla lailla hukkaan ryhmän. ;D

Valitan vielä vähän lisää. Aloin sunnuntain kunniaksi vääntää gradua. Huoh. Tuskastunutta huutoa, itkua, raivareita, kun SPSS ei tehnyt niin kuin halusin. Eikä Excelkään pelittänyt. Onneksi Owen on maailman pitkäpinnaisin ihminen ja jaksoi auttaa raivoavaa blondia.

Olin koko iltapäivän tiuskiva hapannaama. Ärsytti käydä ruokakaupassa ja ärsytti tehdä kaksi tuntia töitä. Ärsytti puhua, ärsytti pilvinen taivas ja liukkaat kadut. Mutta sitten söin päivällistä, join teetä, rauhoituin ja taisin hymyillä ensimmäisä kertaa päivän aikana. Sanoin Owenille, että mököttäjä-Hanna on nyt poissa. Taisin olla aika kauhea tänään? "Joo" oli ytimekäs vastaus. :D

Nyt lähden purkamaan viimeiset agressiot sulkapallokentälle. Urheilu on ehkä paras lääke vitutus-olotilalle.

Innostuneen höpinöitä

Olisipa enemmän aikaa olla ulkona valoisaan aikaan ja käydä vaikka hiihtämässä. Olen viikon aikana räpsäissyt vain alla olevat kuvat ja nekin aamulla parvekkeelta ennen töihin lähtöä. Aika on nyt kortilla, mutta onneksi työskentelen jännittävien ja mielenkiintoisten asioiden parissa.

Olen perustamassa lintukerhoa koululle ja kävin tänään kiertämässä 3.-4.-luokissa ja kertomassa ensi viikolla alkavasta kerhosta. Ai että, oli mukavaa jutella lasten kanssa ja huomata, että heidän joukostaan löytyi innokkaita luonnontutkijoita (jopa muutama lintuharrastaja!!). Illalla huomasin, että kaikki kerhopaikat olivat täyttyneet! Jess! Oon niin innoissani tästä lintukerhosta, että oksat pois! :D

Tällaisille lintu-/luontokerhoille olisi varmasti enemmänkin kysyntää kouluissa. Kymmenvuotiaat lapset ovat juuri sopivassa kerhoiässä: he ovat jo melko itsenäisiä, tietävät yllättävän paljon, ovat pohjattoman innostuneita ja myös näyttävät sen! Tuon ikäisiä pystyy myös "aivopesemään", eli jos heidät saa innostumaan lintu- ja luontojutuista, niin he melko suurella todennäköisyydellä jatkavat sen harrastamista vielä aikuisinakin.

Mutta joo, kiirettä pitää, joten blogipuolella voi olla vähän hiljaista. Katsotaan, josko sen kameran saisi kaivettua esille viikonloppuna...

Miiaauuu

Sini ja Alma-kissa kera punaviinin, brien, patongin ja viinirypäleiden. Paras mahdollinen yhtälö räntäisenä perjantai-iltana. Höpöttelyä, naurua, kynttilänvaloa, kissan rapsuttelua, vaatteiden sovittamista ja jääkapin taidenäyttelyn avajaiset. Suunnitelmia, toivoa ja haaveilua. Tunne siitä, että elämä on oikeilla raiteilla.

Loppiaisen pakkasretki

Mikä nautinto olla kotona ja herätä tällaiseen valoon. Loppiainen oli kaikin puolin kaunis ja rentouttava. En ole pitkään aikaan tuntenut oloani näin rauhalliseksi ja stressittömäksi. Tiedän, että edessä on kaksi kiireistä kuukautta, mutta en antanut sen häiritä tänään.

Mittari näytti aamulla -17 astetta ja Owen oli kauhuissaan. Herra ei ole koskaan ennen ollut näin kylmässä paikassa eikä ollut varma selviäisikö ulkona hengissä. Lähdimme pakkasretkelle Träskändan puistoon ottamaan siitä selvää.

Minulla oli päällä viisi kerrosta housuja, neljä kerrosta paitoja/takkeja, kaksi kaulaliinaa, kolmet sukat ja kahdet tumput, joiden sisällä oli lämpöpussit. Ei tullut kylmä!

Träskända tarjosi tänään taviokuurnia ja metsäsorsia.

Ja upeita värejä.

Owen selvisi hengissä eikä kuulemma ollut edes kylmä! :D Parta oli päivän aikana saanut kauniin jääkarstan.

Irlannin viimeiset

Joululomamme Irlannissa loppuu huomenna perjantaina. Pakko myöntää, että minulla on jo kova koti-ikävä ja kauhea himo päästä hiihtämään! Lumet näyttävät kuitenkin sulavan kovaa vauhtia Espoossa ja huomiseksi on luvattu +5 ja vesisadetta. Voihan räkä. Pääsenköhän tammikuussa hiihtämään ollenkaan.

Tästä kuvakavalkaadista tuli vähän tällainen sillisalaatti, mutta antaa mennä. Viimeiset päivämme Irlannissa näyttivät tältä:

Random amme pellolla. Ilmeisesti lehmien/lampaiden juottoamme?!

Kävelyretki Howthin huipulle tarjosi huikaisevat näkymät.

Kookoksen tuoksuinen piikkiherne.

Yhtenä yönä lämpötila laski pakkasen puolelle. Voin kertoa, että tiet olivat erittäin liukkaat seuraavana aamuna.

Ihmeellistä nähdä ruusujen kukkivan tammikuun alussa!

Harmaahaikara kalastusretkellä.

Ballycottonin satamalokit

Ja tässä lokeista sykähdyttävin: nokisiipilokki! Owen löysi saman yksilön vuosi sitten Ballycottonista. Lintu siirtyi sieltä maaliskuussa Pohjois-Irlantiin ja palasi keskikesällä takaisin. Siellä se on nyt hengaillut puoli vuotta. 

Hetkeä ennen kuin näimme lokin huomasimme ison kuikkalinnun lentävän ylitse. Valkoinen ja järeä nokka näkyi selvästi ilman kiikareitakin: jääkuikka! Tämä on harvinainen laji Irkuissa ja Owen oli siitä ihan fiiliksissä koko loppupäivän. :D

Irlanninretkemme päättyköön tähän suloiseen rottaan, joka tuli syömään maahan pudonneita leivänmuruja. Paikalla vilisti monta muutakin rottaa, jotka nopeasti veivät kaiken huomioni. Unohdin lokkien syöttämisen kokonaan, heittäydyin maahan ja aloin kuvata siimahäntiä innoissani. Voi noita suloisia vipeltäjiä! Harmi, että aurinko oli jo laskenut ja melkein kaikki kuvat tärähtäneitä vaikka kuinka korotin ISO-arvoja.

Nyt lähden pakkaamaan matkalaukkua ja syömään viimeisiä suklaakonvehteja. ;)