Metsälintu

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kuuran eka linturetki


Tästä alkoi koiralinturetkeily! Ulkoilutimme Kuuraa eilen ensimmäistä kertaa talutushihnassa ja homma onnistui lumipallolta niin hyvin, että uskaltauduimme tänään Laajalahden Maarin torniin retkelle.

Parkkiksella pienokainen ihmetteli ohi ajavia pyöräilijöitä ja rekkoja, mutta ei niistä paljoa hätkähtänyt. Kuura ei (ainakaan vielä) kauheasti pureskele talutushihnaa, mutta vetää kyllä senkin edestä. ;D Saapi nähdä miten hauva vetää vanhempana...


Laajalahdella oli upea sumu, joka tosin haittasi lintujen tarkkailua.


Ensimmäiset pari minuuttia Kuura oli hieman hämillään eikä oikein tiennyt mitä tehdä tällaisessa hassussa ympäristössä. Otin esiin pyyhkeen ja tikrun, niin johan neiti rauhoittui ja sammahti saman tien pyyhkeen päälle.


Kuura kuuran keskellä.


Sumusta huolimatta näimme metsäviklon, rautiaisen, suopöllön, niittykirvisiä, meriharakoita, uiveloita, taivaanvuohia ym. sälää.


Kuura tuhisi tyytyväisenä tornissa peräti puolentoista tunnin ajan. Sitten piti päästä pissalenkille, jonka jälkeen uni taas maittoi.



Lopulta sumu päästi Laajalahden otteestaan ja me lähdimme kotio lounastamaan.


7 kommenttia:

  1. Ihana juttu, voi elämä että voi koiranpentu olla suloinen :)

    VastaaPoista
  2. Voi mikä ihana pikkuinen Kuura ♥

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihania kuvia. Sun elämä on niin inspiroivaa, että tuun aina vähän väliä tarkistelemaan onko tänne tullut jotain uutta ^_^ Olen jo pitkään seuraillut blogiasi, mutten jostain syystä mitään kirjoitellut! Olen tällä hetkellä maailmalla ja on ihanaa katsoa kuvia suomen luonnosta ja eläimistä... tällä hetkellä erityisesti Kuurasta, aivan valloittava otus! Kiitos, että pidät tätä blogia ^_^

    VastaaPoista