Metsälintu

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Keskiyön aikaan



















Vietimme juhannuksen Hämeenkyrössä, suvun ympäröimänä ja juhannuskokon rätistessä. Kävimme myös jo perinteeksi muodostuneella juhannusyön yölaulajaretkellä. Linnut pitivät visusti nokkansa kiinni, mutta maaseudun juhannusväki oli sitäkin äänekkäämpi. ;) Mökin viereisellä pellolla rätisi sentään pari ruisrääkkää.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Helsingin kaunein paikka?

Poks sanoi hääkupla ja Hanna maan pinnalle palasi. Palaan häihin kuitenkin muutaman viikon päästä, kun saamme loput kuvat valokuvaajalta. Nyt siirrymme maallisempiin aiheisiin, kirjaimellisesti.




Kaisaniemen kasvitieteellisen uudistetun ulkopuutarhan avajaisia vietettiin viikonloppuna aurinkoisessa säässä. Oli upeaa olla työn puolesta todistamassa tätä historiallista tapahtumaa. Jälleen kerran oli ihmeteltävä, miten etuoikeutetussa asemassa sitä on tällaisessa työpaikassa. Puutarha on nimittäin yksi Helsingin kauneimmista paikoista, ellei jopa kaunein.





Hetki ennen avajaisia. Puutarhuri Karo puhdistaa lampea levästä.


Ketokylmänkukkia


Tämä sepelhanhi päätti jäädä viettämään kesää Suomeen sen sijaan, että olisi muuttanut lajitoveriansa kanssa Siperian tundralle.




Aistipuutarha


Arboretumin rhodot upeina.




Tässä värjätään lammen vettä mustaksi, jotta siinä ei kasvaisi levää.




Allekirjoittanut puhelin kourassa valmiina somettamaan Luomuksen insta-tilille avajaisista (@luomusgalleria).



Espoon kuoro kajautti ilmoille avajaislaulut.


Tämä on kyllä melkein lempparikuvani viikonlopulta! Ihanat pullerot jalat luovat upean kontrastin käpymattoon. Kokeile sinäkin aistipuutarhan paljasjalkapolkua!


Avajaishulinoita. Mene sinäkin tutustumaan evoluutiopuuhun sekä aisti-, kivikko-, jäkälä- ja sammalpuutarhaan! Takaan ettet tule pettymään. :)

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Hääkuplassa

Viime lauantai oli elämäni kaunein, rakkain ja tunteellisin. Koko päivä oli kuin sadusta ja välillä piti ihan nipistää itseään, koska kaikki tuntui niin uskomattomalta. Kiitos kaikille mukana olleille ja erityisesti sille rakkaimmalle, Owenille. Nyt elämä jatkuu onnellisesti rouvana niin myötä kuin vastoinkäymisissä.

Kuvat on ottanut André Lindström / Fred Vilhelm Photography. Mykistävän kauniita kuvia, enkä malta odottaa nähdä loppuja! (Kuvat on tallennettu Facebookin kautta, joten pahoittelut hieman suttuisesta kuvanlaadusta.)