Metsälintu

lauantai 12. toukokuuta 2018

Kesä tuli
















Osa näistä kuvista on reilu viikko sitten ottettu ja eron kyllä huomaa tämän hetkiseen maisemaan. Muutamassa päivässä ovat koivut räjähtäneet vihreiksi ja nurmikko on hurahtanut niin pitkäksi, että se pitäisi leikata. 

Päivät ovat noudattaneet pitkälti samaa kaavaa: töitä, Kuuran lenkitys, puutarhatöitä ja unta palloon. Olen ollut aivan liekeissä uudesta puutarhasta. Perennoja on tullut haalittua luvattoman paljon niin taimiliikkeistä kuin tori.fi:stä (tiedän, tiedän, uudessa puutarhassa pitäisi ensin odottaa yksi kasvukausi ja vasta seuraavana tehdä suurempia muutoksia, mutta enhän minä malta odottaa!!). Samalla on ollut jännittävää seurata, mitä kasveja mullasta nousee ja mitä pihan pensaat oikeastaan ovat. Keltaisena kukkiva onnenpensas oli iloinen yllätys! Terassin edustalle olen nyt istuttanut jättilaukkaa (Gladiator), hybridipionipuskan (Coral Charm), jaloangervoa, särkynyttäsydäntä (Dicentra lamprocap. spectab.) ja verikurjenpolvea. Istuttamista odottavat vielä tarha-alpit ja peittokurjenpolvet.

Pesänrakennusvietti on kyllä melkoinen, kun odotan jo innoissani terassin käsittelyä, eteisremppaa ja sokkelin maalausta. Torstaina alkaa mammaloma ja silloin on vihdoin kunnolla aikaa viedä projekteja eteenpäin ja toisaalta myös vain nauttia auringonpaisteesta ja pötköttelystä. 

2 kommenttia: